Joulupostimerkeissä seikkailevat piparkakut
Posti julkaisee vuoden 2022 toisella vuosipuoliskolla seitsemän postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 23 erilaista postimerkkiä. Postimerkit julkaistaan kahdessa erässä 7. syyskuuta ja 9. marraskuuta.
Muumit kannustavat lukemaan ja kirjoittamaan

Muumit ABC (2022)
Posti on julkaissut vuodesta 1992 lähtien suosittuja Muumipostimerkkejä. Syyskuussa julkaistaan uudet Muumit ABC-postimerkit, jotka liittyvät Moomin Characters -yhtiön lukemista ja kirjoittamista edistävään kampanjaan. James Zambran suunnittelemissa postimerkeissä nähdään tuttuja muumihahmoja, kirjoja ja kirjaimia kirjahyllyssä.
”Lukemista ja kirjoittamista edistävä teema sopii erinomaisesti postimerkkeihin, koska kirjeissä ja korteissa välitetään itse kirjoitettuja viestejä ja tunteita ihmiseltä ihmiselle. Uskon, että muumit kannustavat myös postimerkeissä yhä uusia sukupolvia kirjoittamaan ja lukemaan”, sanoo Postin Design Manager Tommi Kantola, joka vastaa postimerkkien taiteilijavalinnoista ja postimerkkitaidetöiden ohjauksesta.
Muumit ABC -postimerkkivihkossa on 6 erilaista kotimaan ikimerkkiä.
Kansallisteatteri ja Kansallisbaletti juhlivat tasavuosia

Klaus Welp – Juhlavuosia näyttämöllä (2022)
Kaksi suomalaisen näyttämötaiteen merkittävää kansallista laitosta viettää tänä vuonna merkkipäiviään, kun Suomen Kansallisteatteri täyttää 150 vuotta ja Kansallisbaletti 100 vuotta. Posti julkaisee juhlavuosien kunniaksi molempien laitosten yhteisen postimerkkijulkaisun, jonka on suunnitellut Klaus Welp.
Postimerkkeihin valittiin valokuvia Kansallisteatterin ja Kansallisbaletin tuotannoista nykyvuosilta. ”Tarjolla oli tuhansia valokuvia, joten merkkeihin sopivien esitysten ja kuvien valintaprosessi oli haastava. Klaus Welp loi merkkeihin toimivan yhtenäisen ilmeen setelipainomaisilla viivaelementeillä, jotka korostavat teatterin ja baletin vuosisataista jatkumoa”, kertoo Design Manager Tommi Kantola Postista.
Juhlavuosia näyttämöllä on postimerkkiarkki, jossa on 10 erilaista kotimaan ikimerkkiä.
Kim Simonsson sai Postin taidepalkinnon

Kimmo Simonsson – Postin taidepalkinto (2022)
Posti myönsi vuoden 2022 taidepalkinnon kuvanveistäjä Kim Simonssonille, jonka kahdesta veistoksesta julkaistaan syyskuussa omat postimerkit. Simonssonin keramiikasta käsityönä veistetyissä hahmoissa on vaikutteita populaarikulttuurista ja perinteisemmästä taidehistoriasta. Maailmalla Simonsson tunnetaan erityisesti vihreitä satuhahmoja kuvaavista veistoksistaan, joissa on pehmeä sammalta muistuttava pinta.
Postimerkkien aiheina ovat Kim Simonssonin veistokset vuosilta 2008 ja 2022. ”Ensimmäisessä merkissä nähdään valkoiseksi maalattu Purkkapallotyttö, joka puhaltaa supervoimillaan hopeoitua lasipurkkapalloa. Toisessa merkissä esitellään Nukkuva lukeva sammaltyttö, jossa tyttö on nukahtanut kirjan ääreen”, taiteilija itse kuvailee.
Posti haluaa nostaa taidepalkinnolla postimerkkien ja taiteen arvostusta ja asemaa. ”Kim Simonssonin veistoksissa riittää paljon mielenkiintoista tutkittavaa pitkäksi ajaksi. On hienoa, että Kimin taideteoksia pääsee ihastelemaan nyt myös postimerkeissä”, Design Manager Tommi Kantola Postista sanoo.
Postin taidepalkinto 2022 on 10 merkin arkki, jossa on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä.
Piparkakut seikkailevat joulupostimerkeissä

Nina Kuu – Joulun postimerkit (2022)
Tämänvuotisissa kotimaan joulutervehdyksen ikimerkeissä ja kotimaan ikimerkeissä nähdään piparkakku-ukkoja, jotka ovat heränneet henkiin ja lähteneet seikkailemaan. Ulkomaan ikimerkin aiheeksi valittiin taivaalla räiskyvä ilotulitus. Marraskuussa ilmestyvät joulupostimerkit on suunnitellut kuvittaja Nina Kuu.
Joulutervehdyksen ikimerkki julkaistaan 20 merkin arkissa. Joulun kotimaan ja ulkomaan ikimerkit julkaistaan 10 merkin arkissa.
Talvimerkeissä Jukka Risikon luontovalokuvia

Jukka Risikko – Talven Kajoa (2022)
Marraskuussa julkaistavissa talvimerkeissä nähdään kaksi Jukka Risikon ottamaa luontovalokuvaa. Toisessa merkissä nähdään kuuraisia kasvien kukintoja Lapuan Alajoelta ja toisessa pakkasessa höyryävä maisema Seinäjoen Malkakoskelta.
Talven valoa on 10 merkin arkki, jossa on 2 erilaista kotimaan ikimerkkiä.