Yhdistyksen syyskokous järjestettiin edeltävän kerran etäkokouksena, mutta tällä kertaa päästiin kokoustamaan paikan päällä Tampereen Suomalaisella Klubilla ennen Halloweenmiittiä. Kokoukseen saapui 34 yhdistyksen jäsentä. Lisäksi kokeilimme kokouksen striimaamista nettiin.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Marko Kulmala Maarianhaminasta, sihteeriksi Hilkka Yletyinen Riihimäeltä, ja pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Sanna Niemi Sahalahdelta ja Essi Huhtamäki Porista.

Katse toimintavuoteen 2022 toiveikkaana korona osalta

Koronaepidemia ja sen aiheuttamat rajoitukset ovat runnelleet merkittävästi tapahtuma-alaa viimeisten kahden vuoden aikana. Myös kaltaisellemme yhdistykselle tapahtumat ovat merkittävä osa toimintaa. Syksyllä käyttöön otettu koronapassi ja vakiintuneet hygieniatavat sekä totutut suojautumisrutiinit maskeineen ja muine totuttuine käytäntöineen lupaavat vuodelle 2022 parempaa. Uuteen toimintavuoteen lähdetään siis sillä mielellä, että tapahtumia voidaan tavalla tai toisella järjestää.

Jo kahtena vuotena peruttu Joulupukin Pajakylämiitti Rovaniemellä pidetään lauantaina 26. maaliskuuta. Kyselyissä ja palautteissa on toivottu miittejä uusille paikkakunnille, joten toivetta kuullen järjestetään ensimmäinen miitti Raumalla 23. huhtikuuta. Samassa yhteydessä järejstetään yhdistyksen kevätkokous.

Perinteeksi muodostunut, järjestyksessään kuudes Postcrossingseikkailu Ahvenanmaalle on nelipäiväinen, 7.-10. kesäkuuta. Ahvenanmaa juhlii itsehallinnon satavuotisjuhlaa vuonna 2022, ja tuo merkkipäivä osuu matkan yhteyteen 9. kesäkuuta. Luvassa on siis monenlaista ainutkertaista ohjelmaa. Mukaan mahtuu 54 osallistujaa.

Elokuun 6. päivänä miittaillaan valtakunnallisessa Elomiitissä Mikkelissä. Kesäkausi päättyy risteilyyn Helsingistä Tukholmaan ja vierailulle Tukholman Postimuseoon 12.-14. elokuuta. Miitti alkaa laivalla jo Helsingin satamassa pari tuntia ennen laivan lähtöä.

Syksy käynnistyy siis Korttien Tarinat -postikorttifestivaaleilla, joka järjestetään jo 13. kerran 10. syyskuuta 2022.

Postikortin 150-vuotisjuhlatempaus oli niin menestyksekäs, että samalla sapluunalla toteutetaan World Postcard Dayn juhlinta lokakuussa.

Syyskokous ja Halloweenmiitti järjestetään Hämeenlinnassa 5.11.2022.

Lisäksi toimintavuoden aikana järjestetään muitakin tapahtumia, joista tiedotetaan lähempänä erikseen. Kiitettyjä virtuaalimiittejä on toivottu jatkettavan jatkossakin, joten näin tullaan myös tekemään.

Jäsenmaksut pysyvät ennallaan

Yhdistyksen jäsenmaksut pysyvät ennallaan vuonna 2022.

Henkilöjäsenmaksut ovat 24€ yli 24-vuotiailta. Alle 24-vuotiaiden ja niiden, joiden vakituinen asuinpaikka on muualla kuin Manner-Suomessa tai Ahvenanmaalla, henkilöjäsenmaksu on 12€.

Uudet jäsenet maksavat liittymisvuoden osalta kuitenkin alennettua jäsenmaksua. Liittymisvuoden jäsenmaksu on yli 24-vuotiailta 20€, ja alle 24-vuotiailta ja niiltä, joiden vakituinen asuinpaikka on muualla kuin Suomessa 10€.

Kannatusjäsenmaksut ovat yksityishenkilöiltä 10€, toiminimiltä, yhdistyksiltä, osuuskunnilta ja säätiöiltä 50€, ja osakeyhtiöiltä 80€. Liittymismaksua ei peritä.

Hallitukseen uusi jäsen

Hallituksen puheenjohtaja Hilkka Yletyinen Riihimäeltä valittiin toiselle kaksivuotiskaudelle 2022-2023 ilman vastaehdokkaita.

Hallituksen jäsenten määräksi vuodelle 2022 vahvistettiin puheenjohtajan lisäksi kuusi varsinaista jäsentä, varajäseniä ei valita. Nykyisestä hallituksesta jatkavat varsinaisina jäseninä erovuorossa olleet Essi Huhtamäki Porista, ja Minna Lehväslaiho Kauniaisilta.

Uutena hallituksen jäsenenä kaudelle 2022-2023 valittiin Elina jahkola Eurasta.

Toiminnantarkastajana vuonna 2022 jatkavat Laura Harju Tampereelta, ja varatoiminnantarkastajana Anja MattilaNokialta.

Lämpimät onnittelut jatkaville, uudelleen valituille, ja uudelle hallituksen jäsenelle!