Lauantaina 6.11. koitti vihdoin se kovasti odotettu päivä, jolloin pääsimme jälleen pitkästä aikaa kokoontumaan isommalla porukalla yhteen! Ennen perinteistä Halloween-miittiä tapahtumapaikkana toimivalla Tampereen Suomalaisella Klubilla pidettiin Suomen postcrossingyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous.

Kokouksen jälkeen sali alkoi pikku hiljaa täyttyä miittiläisistä. Meitä oli mukana huikeat 72 innokasta postikorttien kirjoittajaa. Mikä mahtava puheensorina salissa kaikuikaan, kun tuttujen kanssa pääsi vaihtamaan kuulumisia ja tutustumaan uusiin samanhenkisiin ihmisiin! Joukossa oli paljon vanhoja konkareita, mutta ilahduttavasti myös ensimmäiseen miittiinsä osallistuvia.

Jotta edessä oleva valtava, vaikkakin mieluisa, kirjoitusurakka ei näännyttäisi, aloitimme miitin nauttimalla herkullisen lounaspöydän antimista. Korttien kirjoittelun välissä pystyi tekemään myös ostoksia. Korttien Talon Markku Laakso pystytti meitä varten pop-up-penkojaiset. Kuinka ihanaa olikaan pitkästä aikaa penkoa korttilaatikoita ja tehdä upeita löytöjä! Korttien tarinat osuuskunnan deskillä oli tarjolla postikorttihaitareita sekä postikorttiaiheisia jääkaappimagneetteja ja palapelejä. Näiden lisäksi Postcrossingyhdistys myi omia postikorttejaan, Halloween-arpoja sekä heijastimia. Yhdistyksen logolla varustettu heijastin on yhdistyksen miitissä lanseeraama ajankohtainen uutuustuote, joka saikin hyvän vastaanoton.

Mukavaa katkosta kirjoitusurakkaan toivat myös arpajaiset ja Postcrossing-bingo. Omille joutilaille korteille pystyi tarjoamaan uuden kodin vaihtopöydän kautta. Oli mukava huomata, miten itselle tarpeettomia kortteja poimittiin omaan käyttöön tai esimerkiksi tietyn teeman mukaisia kortteja keräävälle ystävälle. Onneksi korttimakuja on niin erilaisia!

Tänäkin vuonna palkittiin parhaiten Halloween-teeman mukaisesti sonnustautuneet osallistujat. Ansaitusti eniten ääniä keräsivät Nina Backman (Nintendo), Menni Ketola (Memm) ja Elina Mäenpää (Elmanaakka). Palkinnoksi voittajille tarjottiin baarin puolella lasillinen kuohuvaa sekä hirviötunnelmia Lordin dvd+cd-paketin kera.

Kun kirjoitusurakka saatiin päätökseen, kortteja oli kertynyt ison Ikean kassillisen verran. Leimaukseen lähteviä kortteja oli yhteensä 1533, mikä ylitti reilusti viimevuotisen määrän. Moni otti vielä isot pinot valmiiksi allekirjoitettuja kortteja mukaansa myöhemmin lähetettäviksi, joten kortteja oli liikkeellä huomattavasti leimaukseen lähteviä enemmän. Tänäkin vuonna kortit kuljetettiin leimattavaksi Muumimuseon erikoisleimalla.

Korona-aika on kurittanut Postcrossing-harrastuksen yhteisöllistä puolta ja estänyt noin puolentoista vuoden ajan monet yhteiset tapahtumat. Onneksi nyt pääsimme tapaamaan toisiamme vastuullisesti terveinä ja käsihygieniasta huolehtien. Allekirjoittanut kiittää omasta puolestaan hyvistä järjestelyistä, mukavasta tapahtumasta ja iloisesta seurasta. Tästä sai virtaa syksyn pimeyteen!

Teksti: Raija Kiljunen (Savolax)

Kuvamuistoja Halloweenmiitistä

Klikkaa kuvaa nähdäksesi suurempana.