Varkauden Ukuleleorkesteri WAU

Varkauden Ukuleleorkesteri WAU

Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan” soitti ja lauloi WAU ei Warkauden Ukuleleorkesteri Taidekeskus Väinölän puutarhassa Iloa – Elämää Naivistit Varkaudessa -näyttelyn avajaisissa. Hymyjä oli koko päivä täynnä myös postcrossaajien osalta eikä ollut suukoistakaan pulaa Väinölässä.

Toukokuun viimeisenä lauantaina Varkaudessa taivaalta tihutteli hieman vettä, mutta jo avajaisten puheenvuorojen ja musiikkiesitysten aikana alkoivat pilvet rakoilla ja aurinkokin näyttäytyä, niin että arviolta satapäisen yleisön sateenvarjotkin sulkeutuivat pikkuhiljaa.

Väinölän isäntä Timo Hämäläinen ja emäntä sekä näyttelyn kuraattori Marja-Muusa Hämäläinen kertoivat puheenvuoroissaan sekä näyttelyn historiasta että tämän vuoden näyttelyn kokoamisesta. Marja-Muusa kertoi teosten läpikäymisessä kokeneensa tunteiden kirjoa sisältäen mm. iloa, naurua, haikeutta, oivallusta, pysähtymistä ja itkuakin. Sitä kaikkea on elämäkin ja siksi myös näyttelyn teema on tänä kesänä Elämää.

Nyt kahdeksannen kerran järjestettyyn näyttelyyn haki 80 naivistia ja heistä mukaan otettiin 60, joista uusia osallistujia on 12. Ensimmäisenä vuonna 2012 mukana oli 17 taiteilijaa, joilla on ns. pysyvä sija näyttelyssä. Näyttely on selvästikin kasvattanut huikeasti suosiotaan sekä naivistien että yleisön joukossa näiden vuosien aikana sekä vakiinnuttanut paikkansa Taidekeskus Väinölään.

Katujuna Kalakukko toi taiteilijat taidekeskukseen

Katujuna Kalakukko toi taiteilijat taidekeskukseen

Muikut paistuivat ja maistuivat

Muikut paistuivat ja maistuivat

Näyttävästi katujuna Kalakukolla paikalle saapuneet naivistit pääsivät esittelemään yhden näyttelyssä olevan teoksensa sopivasti kuivan sään aikana. Minna Lehväslaiho esitteli taulun nimeltä Rakkauden kevät, jossa pöllöpariskunta istuskelee kukkivan vahvan puun oksasta ripustetussa keinussa. Jos teoksen tunnelmaa kuvailisi yhdellä sanalla olisi se Uskaltaminen.

Avajaisten päätteeksi nautittiin auringosta sekä konkreettisesti että yhteislaulun ”Kun taas on aika auringon…” merkeissä. Nauttiminen jatkui muikkutarjoilun myötä ja sitten päästiinkin kiertämään Väinölän huoneita ja tutustumaan teoksiin.

Väinölässä myös miittailtiin

Suomen postcrossingyhdistyksen jäsenet olivat saaneet kutsun tilaisuuteen viihtymään, kohtaamaan, katsomaan ja ilahtumaan. Niin saapuivatkin postcrossaajat ansuli, arjaliisa, elo-veena, flora, JaKa71, joohanna, Laakktai, Lilla, Luluz, Merikaisla, mhojk, minkero, minnasusanne, mirella, poolata, Savolax, seannis, Shireya, Silpa, SINNIKA, tatsi, Tatuhi, TenshiMegami ja -Tiina- eri puolilta Suomea tutustumaan näyttelyyn ja näyttelyssä mukana olevaan yhdistyksemme vuoden taiteilijaan Minna Lehväslaihoon (minnale) sekä miittailemaan yhdessä.

Väinölän miittailijoita herkkujen ja postikorttien kimpussa

Väinölän miittailijoita herkkujen ja postikorttien kimpussa

Meitä postcrossaajia hemmoteltiin kyllä kaikin tavoin Väinölässä. Saimme käyttöömme yläkerran ihastuttavan kammarin, jonne mahduimme mainosti miittailemaan kolmen pöydän ääreen. Korttien kirjoittelun lomassa meille tarjoiltiin kahvia/teetä, karjalanpiirakoita, taatelikakkua ja suklaasuukkoja! Meillä oli myös mahdollisuus ostaa edullisia korttipaketteja näyttelyn taiteilijoiden korteista ja saimme erityisen alennuksen yksittäisistäkin korteista. Koskaan ei voi postcrossaajalla olla liikaa kortteja, eihän?

Miitin alkajaisiksi yhdistyksen sihteeri Hilkka Yletyinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja kiitti mahdollisuudesta päästä Taidekeskus Väinölän vieraaksi sekä varkautelaisia postcrossaajia avusta tapahtuman järjestelyissä. Hilkka välitti myös lämpimät terveiset yhdistyksen puheenjohtajalta Marko Kulmalalta, joka oli estynyt osallistumaan Ahvenanmaan postcrossingseikkailun järjestelyiden vuoksi. Vielä saimme ohjeita postikorttien leimausmahdollisuuksista ja sitten alkoivat kynät ja leimasimet sauhuta.

Postcrossingyhdistys huomioi vuoden taiteilija Minna Lehväslaihoa pienellä kevättervehdyksellä

Postcrossingyhdistys huomioi vuoden taiteilija Minna Lehväslaihoa pienellä kevättervehdyksellä

Avajaisvieraiden lähdettyä pääsi Minnakin miittiin mukaan kirjoittelemaan kortteja ja vastaanottamaan pienen muistamisen yhdistyksen puolesta. Kotiin viemisiksi Porvooseen Minna sai mukaansa rasiallisen suussa sulavaa suklaata sekä pienet taulut keraamisista postimerkeistä. Kysyttäessä Minnalta miltä tuntui, kun omaa korttia lähetellään postcrossaajille eri puolille maailmaa hän sanoi sen olevan aika ihmeellistä ja hienoa. Yhteensä kaikenlaisia kortteja lähti Varkauden miitistä maailmalle 380 kpl.

Korttien kirjoittelun lomassa pöydissä käytiin vilkastakin keskustelua monista aiheista. Esimerkkinä siitä kuinka pieni maailma onkaan varkautelaiset postcrossaajat kertoivat kuinka olivat harrastuksen kautta löytäneet nykyään Alankomaissa asuvan entisen luokkakaverinsa ja miten yhteydenotto on johtanut vilkkaaseen korttienvaihtoon ja lähes jokavuotisiin tapaamisiinkin. Varkautelaiset myös kiittelivät kovasti yhdistystä siitä, että miitti järjestettiin Väinölässä ja mukana olikin monia sellaisia, jotka eivät pitkien välimatkojen vuoksi ole päässeet osallistumaan moniin yhdistyksen aikaisempiin tapahtumiin.

Keskustelua käytiin myös esim. euroviisuista ja Pokemon Go -pelistä sekä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailusta ja siellä parhaillaan käynnissä olleesta Venäjä – Suomi -ottelusta. Junamatkalla Pieksämäeltä kohti etelää matkustajat seurasivat pelin huikeaa lopputulosta, ja konduktöörinkin kännykästä kuului Mertarannan huuto ”Suomi menee finaaliin!!” Varmasti kaikille matkustajille jäi mieliin hetki, missä olivat silloin, kun Suomi historiallisesti voitti ottelun ja lunasti paikan kultamitalipeliin. Sinä kesäisenä toukokuun päivänä oli kyllä aihetta moninkertaisiin hymyihin 😊

Varkaudesta raportoi
Silpa Forsman

Postcrossaajia taidekeskuksen pihalla ohjelmaa seuraamassa

Postcrossaajia taidekeskuksen pihalla ohjelmaa seuraamassa

Kevätsade oli sen verran lempeä, että ulko-ohjelmaa se ei haitannut

Kevätsade oli sen verran lempeä, että ulko-ohjelmaa se ei haitannut

Vuoden taitelijamme Minna Lehväslaiho

Vuoden taitelijamme Minna Lehväslaiho

Keskellä Väinölän kuraattori Marja-Muusa Hämäläinen, sekä vasemmalla yhdistyksen sihteeri Hilkka Yletyinen, ja oikealla yhdistyksen hallituksen jäsen Silpa Forsman

Keskellä Väinölän kuraattori Marja-Muusa Hämäläinen, sekä vasemmalla yhdistyksen sihteeri Hilkka Yletyinen, ja oikealla yhdistyksen hallituksen jäsen Silpa Forsman