Postimerkkivuosi 2016 käynnistyy kolmella uudella merkkijulkaisulla, jotka tulevat myyntiin perjantaina 22. tammikuuta. Ystävänpäiväpostimerkeistä on tehty persoonallinen viiden merkin eläinaiheinen vihko. Ruoka-aiheiseen postimerkkiin on kuvattu kullanruskeita karjalanpiirakoita. Tyylikkäänä talvimerkkinä myyntiin tulee aidosti kimalteleva jääkide.
Eläimet ovat uskollisia ystäviä
Postimerkkitaiteilijana ensi kertaa esittäytyvä Anne Vasko on kuvittanut tämänvuotisiin ystävänpäiväpostimerkkeihin tyyliteltyjä metsän ja kodin eläimiä. Yhdessä-postimerkkivihkossa merkkien aiheina ovat mm. koira, kissa, suomenhevonen, pöllö ja kauris.
”Halusin kuvata merkeissä ystävyyttä, jota eri eläinlajit tuntevat toisiaan kohtaan. Eläimet kohtaavat toisensa merkeissä sympaattisesti pilke silmäkulmassa. Monet eläimistä jakavat myös ihmisten uskollisina ystävinä yhteistä arkea”, Vasko kertoo.
Ensi kertaa postimerkkejä suunnitellut Anne Vasko on kokenut tekijä, joka yhdistää kuvituksissaan eri tekniikoita ja materiaaleja. Hän on kuvittanut useita omia ja muiden kirjoja sekä suunnitellut tekstiilikuoseja. Vasko on tehnyt suomalaisena edelläkävijänä myös aikuisten värityskirjoja, joista ensimmäinen ilmestyi jo vuonna 2007.
Karjalanpiirakka toimii arjessa ja juhlassa
Karjalanpiirakka on kaikille suomalaisille tuttu perinteinen leivonnainen, joka sopii niin arkeen kuin juhlaan. Klaus Welpin suunnitteleman postimerkin kuva-aiheena on uunipellillinen vastapaistettuja kullanruskeita karjalanpiirakoita. Merkkeihin kuvatuista piirakoista muodostuu 10 postimerkin arkissa jatkumo, joka muistuttaa lumpeen lehtiä tai rantakiviä vedessä.
Karjalanpiirakan juuret ulottuvat pohjoiseen ja itäiseen Karjalaan, josta piirakkaperinne levisi sotien jälkeen kaikkialle Suomeen. Karjalanpiirakat ovat suosittu kaupasta ostettava välipala ja myös niiden leipomisen taito siirtyy ketjuna sukupolvelta toiselle. Karjalanpiirakalla on Euroopan unionin elintarvikkeiden nimi- ja tuotesuoja.
Karjalanpiirakka-postimerkki kuuluu vuoden 2016 yhteispohjoismaiseen Pohjola-Norden -merkkisarjaan, jonka teemana on pohjoismainen ruokakulttuuri.
Jääkide välkkyy aidosti valossa
Tammikuussa julkaistavassa talvipostimerkissä kimaltaa jääkide, joka välkkyy painotekniikan ansiosta valossa aivan kuten aidot jääkiteet. Folioarkin päälle on painettu holograafinen folio, joka heijastelee kaikkia spektrin värejä, kun valo osuu siihen eri kulmista. Ari Lakaniemen ja Susannan Rummun suunnitteleman postimerkin värimaailmaa täydentää valkoinen ja sininen lisäväri.
Jääkide-postimerkki perustuu Pekka Honkakosken valokuvaamaan aitoon kuusisakaraiseen tähtimäiseen jääkiteeseen. Mikrovalokuvaus tuo hienolla tavalla esiin jääkiteen ainutlaatuisen rakenteen ja jääveistoksellisen kauneuden. Honkakoskea pidetään yhtenä maailman johtavista jääkidekuvaajista.