Junamatkan tunnelmaa

Junamatkan tunnelmaa

Yhdistyksen historian ensimmäinen Pohjois-Suomeen suuntautunut retki alkoi aurinkoisesta ja keväisestä Etelä-Suomesta 4. toukokuuta 2018 aamulla matkanjohtaja jarnopetterin astuttua Ouluun suuntautuvan junaan.

Olimme varanneet paikat ravintolavaunun yläkerrasta, Duettoplus osastosta. Tampereella seuraan liittyivät Sanna, Sinnika, russeli ja Arja. Alkututustumisen ja kuulumisten vaihdon jälkeen päästiin pian asiaan: yhdistyksen hallussa olleet kiertoon tarkoitetut kortit saivat aikaan iloista hyminää  matkalaisissa ja moni kortti löysi uuden kodin!

Matkalla ehdimme myös aloittaa korttien kirjoittelun ja syödä eväitä tai pistäytyä ravintolavaunussa. Neljän tunnin matka meni kuin siivillä ja pian olimmekin räntäsateisessa Oulussa. 

Oulussa vaihtoaikaa oli runsas tunti ja päätimme mennä syömään pikaisen lounaan. Oulua tuntemattomina astuimme tietysti aseman seudun kalleimpaan ravintolaan, mutta kaikilla taisi olla sen verran nälkä ettei nurinaa juuri kuulunut.

Bussi kohti Kuusamoa starttasi klo 16.20 ja seuraamme liittyivät Hohdin, Korttien_kuningatar ja AnnniHaaei. Bussimatka sujui rattoisasti jutustellen ja klo 19.30 saavuimme lumiseen Kuusamoon.

Kuusamossa oli satanut päivän aikana 5 cm uutta lunta.   

Majoituspaikkamme Kuusamo-opisto on ihan bussiaseman vieressä, toki kiersimme pidempää reittiä kun paikkakuntaa tuntemattomina emme osanneet hyödyntää oikopolkuja. Pikainen majoittautuminen ja sen jälkeen läksimme illalliselle Sokos Hotel Kuusamoon, kävelymatkaa noin 2 km. Ravintolassa seuraamme liittyivät vielä piparminttu, Ilkka ja lemontoffy.

Illallisella vasemmalta alkaen AnnniHaaei, Sanna, lemontoffy , russeli, Arja, jarnopetteri, piparminttu, Ilkka, Korttien_kuningatar, Sinnika ja Hohdin.

Illallisella vasemmalta alkaen AnnniHaaei, Sanna, lemontoffy , russeli, Arja, jarnopetteri, piparminttu, Ilkka, Korttien_kuningatar, Sinnika ja Hohdin.

Taruzka, Vilmariina ja Munakas jättivät illallisen väliin ja jäivät lepäilemään mukaviin huoneisiinsa opistolla. Hotellin illallinen oli maittava ja oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia uusien tuttavien kesken. Näimme hotellissa myös karhun, joten alkujaan karhuretkelle ilmoittautuneet eivät jääneet ilman ”luontokokemusta”, vaikka reissulle suunniteltu Karhuretki jouduttiinkin perumaan kevään myöhäisen saapumisen vuoksi.

Illallisen jälkeen kävely takaisin opistolle ja pitkän mutta iloisen matkustuspäivän jälkeen uni maittoi varmaan jokaiselle.

Vuoden taiteilijamme Hannu Hautalan tapaaminen

Hannun aamiaiskattaus postcrossaajille

Hannun aamiaiskattaus postcrossaajille

Lauantaina 5.5. oli varsinainen retkipäivä ja kaikkien odottama, yhdistyksen vuoden taiteilijan Hannu Hautalan tapaaminen!

Hannu oli valmistanut meille aamiaiskattauksen omista postikorttikokoelmistaan, mukana oli uudempaa ja vanhempaa korttia jotka Hannu myi meille iltapäivällä  mukavaan Postcrossing-hintaan 50c/kpl.

Maukkaan aamiaisen jälkeen kävelimme Hannun jäljet luontokuvakeskukseen, matkaa jälleen 2 km. Saimme mukaamme myös Leiperin ja Salladeemuksen, ja vielä kun luontokuvakeskuksessa seuraamme liittyivät Riitulainen ja mhojk, oli koko retkelle ilmoittautunut 18 hengen porukka kasassa!

Ensin tietysti postikorttiostoksille. Luontokuvakeskus oli kunniaksemme alentanut kaikkien korttiensa hinnat 50c/kpl, joten kortit tekivät jälleen kauppansa ja monta tyytyväistä postcrossaajaa sai täydennystä kokoelmiinsa.

Hannu Hautala toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi hieman urallaan sattuneista hauskoistakin tapauksista.

Hannu Hautala toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi hieman urallaan sattuneista hauskoistakin tapauksista.

Sen jälkeen Hannu Hautala lausui meille tervetuliaissanat, kertoi hieman luontokuvakeskuksen toiminnasta ja tarkoituksesta. Samalla Hannulle luovutettiin yhdistyksen ”Vuoden taiteilija” -jäsenkortti ja Hannu tuntui olevan yllättynyt ja liikuttunut saamastaan huomiosta.

Hannun johdolla katsoimme myös lyhytelokuvan jossa oli käytetty Hannun mahtavia luontokuvia ja musiikin elokuvassa soitti Heikki Sarmanto flyygelillä. Mahtava kokemus! Sen jälkeen jokaisella oli omaa aikaa tutustua luontokuvakeskuksen tarjontaan, iltapäivällä lähdimme pikkuporukoissa takaisin kohti Kuusamo-opistoa ja maittavaa lounasta.

Lounaan jälkeen jälleen korttiostoksille, nyt Hannun omista kokoelmista. Ja kauppa kävi varsin hyvään tahtiin…  Ostosten jälkeen siirryimme auditorioon jossa näimme kaksi Hannun kuvista tehtyä lyhytelokuvaa ja myös ennakkoversion vasta syksyllä 2018 valmistuvasta uudesta projektista jossa kuusamolainen rockmuusikko musisoi ja Hannun maagiset kuvat pyörivät taustalla. Työ siis jatkuu, muodossa tai toisessa!  

Yhdistyksen pohjoisin miitti

Yhdistyksen pohjoisin miitti pääsi vihdoin alkamaan! Tarjolla oli myös ilmaisia kortteja ja niitähän ei postcrossaaja voi vastustaa! Miitin aikana iloinen puheensorina ja nauru kaikuivat, postitukseen Ouluun saimme lähtemään 302 korttia!

Sunnuntai valkeni aurinkoisena eikä perjantaina sataneesta lumesta ollut enää tietoakaan. Aamiaisen jälkeen oli aika pakata kimpsut ja arvokkaat postikortit kapsakkeihin ja kotimatka alkoi, samaa reittiä kuin tullessa, ensin bussilla Ouluun ja edelleen junalla etelään.

Upea reissu ja vaikka matka meille etelän ihmisille oli pitkä, niin monta hyvää muistoa jäi mieleen ja aina on ilo tutustua mukaviin kanssaharrastajiin! Ollaan me aika mahtavaa porukkaa!

Kuusamo kiittää ja kumartaa, kenties tiemme jälleen kerran kohtaavat. Kiitos osallistujille!

jarnopetteri

jarnopetteri luovutti Hannulle yhdistyksen ”Vuoden taiteilija” jäsenkortin ja kiitti Hannua.

jarnopetteri luovutti Hannulle yhdistyksen ”Vuoden taiteilija” jäsenkortin ja kiitti Hannua.

Päivän pukumatch - Riitulainen ja Korttien_kuningatar

Päivän pukumatch – Riitulainen ja Korttien_kuningatar

Hannu esitteli luontokuvakeskuksen tarjontaa.

Hannu esitteli luontokuvakeskuksen tarjontaa.

Miitissä nauru raikui ja kaikilla oli niin mukavaa.

Miitissä nauru raikui ja kaikilla oli niin mukavaa.