Kuumana elokuisena päivänä 59 postcrossingyhdistyksen jäsentä tapasivat toisensa Helsingissä Katajanokan terminaalissa. Tunnelma oli hersyvä ja odottava. Jännitystä oli havaittavissa, sillä mukana matkassa oli useampia ensikertalaisia. Koska kaikki eivät olleet tuttuja keskenään, tunnistamisen helpottamiseksi jokainen osallistuja laittoi jo terminaalissa rintaansa nimilapun, jossa näkyi Postcrossing-nimimerkin lisäksi osallistujan kotipaikkakunta.
Nousimme laivaan ennen muita risteilylle osallistuvia. Meille oli varattuna konferenssikannen auditorio, jonne kokoonnuimme vietyämme matkatavarat hytteihin. Miitti alkoi ennakkoon tilattujen ruotsalaisten postimerkkien jaolla ja hektisellä merkkien liimailulla. Olimme saaneet ohjeeksi jättää merkeille reilusti tilaa, sillä usein postimaksun täyttymiseen tarvittiin kolme tai jopa neljä ruotsalaista postimerkkiä. Suurin osa lähetti viralliset korttinsa (Postcrossing-järjestelmästä hankitut osoitteet) Travel Modessa Ruotsin SE-maakoodilla ja postimerkeillä.
Merkkien liimaamisen jälkeen oli vuorossa leimaamis-/nimmarointiosuus. Miittiin varattu liki kuuden tunnin aika sujui kuin siivillä korttikuorien kiertäessä osallistujalta toiselle. Miitin aikana järjestettiin myös perinteinen Postcrossing-bingo sekä arpajaiset. Salaattilounaan nautimme korttikirjoittelun ohessa. Miitin jälkeen kokoonnuimme yhdessä à la carte -ravintolassa nauttimaan herkullisen kolmen ruokalajin illallisen. Illallisen jälkeen vielä viimeistelimme ja pudotimme ruotsalaisilla postimerkeillä lähetettävät kortit pahviseen ”postilaatikkoomme” odottamaan postitusta Visbystä seuraavana päivänä.
Kortteja oli mahdollista lähettää myös laivalta. Osa oli ottanut osoitteet virallisiin kortteihinsa Suomen FI-koodilla ja nuo kortit lähtivät matkaan laivaltamme M/S Gabriellalta. Laivalta oli mahdollisuus postittaa kortteja Suomen, Ruotsin ja Ahvenanmaan merkeillä.
Varsinainen miittiohjelma päättyi puoleen yöhön, jonka jälkeen osa ryhmästä jatkoi iltaa ravintoloissa ja laivan pubin ulkokannella hopeisen täysikuun luodessa merelle siltaa. Yökerhossa viihdytti 90-luvun show, joka takasi taattua jytkettä Abban ja muiden aikakauden hittien tahtiin. Baarissa tarjoiltiin mm. Visby Queen -nimikkodrinkkiä ja ysäriltä tuttua Sinistä Enkeliä. Muiden osalta taas matkapäivä ja korttien kirjoittelu väsytti jo sen verran, että hytit kutsuivat unten maille.
Kuuma lauantaipäivä Visbyssä
Lauantaiaamu aloitettiin meriaamiaisella. Sen jälkeen tutustuimme Visbyn kauniiseen kaupunkiin. Suurin osa osallistujista oli varannut itselleen Gotland Panorama -kiertoajelun, joka kierteli saaren länsirannikkoa. Pysähdyimme idyllisessä Gnisvärdin kalastajakylässä, jonka satamassa kelluivat kalastusveneet ja meri kimmelsi kutsuvana. Viivähdimme hetken myös pronssikautisilla muinaishautapaikoilla, jotka olivat veneen muotoon asetettujen kivien keskellä. Bongasimme myös villiporkkanoita, jotka ovat Gotlannissa hyvin menestyviä myös viljeltyinä. Kalkkikiveä näkyi runsaasti ja elokuinen maisema oli vähän karumpi kuivuuden vuoksi.
Ruusuja näimme kyllä sitten keskiaikaisen Hansakaupungin kaduilla. Galgbergetin kivitolpat kohosivat korkeuteen ja muistuttivat paikan surullisesta historiasta hirttopaikkana. Klinten tarjosi näkymät Visbyn kaupunkiin ja poikkesimme Visbyn mahtavassa katedraalissa varjoa ja taidetta hakemassa. Myös infotiskin postimerkit hamstrattiin ja porukka jatkoi ryhminä vanhan kaupungin kujille Österportin kautta. Herkullisia hetkiä eri ravintoloissa ja kahviloissa, ostoksia esimerkiksi monipuolisessa Kränkussa, josta taisimme ostaa Peppi Pitkätossu -postikortit loppuun. Gotlannissa oli menossa Visbyn keskiaikaviikko, joten vastaamme tuli rahvasta, ylimyksiä, hevosia, kauppiaita ja ritareita ajanmukaisissa asuissaan. Sukelsimme siis suoraan historian syleilyyn Visbyn aurinkoisilla kujilla. Laivalle oli helppo löytää, kunhan seurasi alaspäin viettäviä katuja. Mielellämme olisimme olleet kauemminkin lumoavassa kaupungissa.
Visbyn päivän aikana ruotsalaisilla postimerkeillä varustetut noin 1500 postikorttiamme toimitettiin Postnordin toimipisteeseen. Ennen postille luovuttamista yhdistyksemme Marko, Hilkka ja Essi tekivät suuren työn, kun leimasivat kaikki nämä kortit käsin Visbyn postileimalla.
Kuohuissa kohti kotia
Laiva lähti kotimatkalle lauantaina klo 17. Samaan aikaan aloitimme miittimme toisen osan. Kuohuviinien jälkeen miittikirjat kiersivät pöydissä seikkailijoiden jakaessa samalla kokemuksiaan Visbystä. Päivä päättyi runsaaseen buffet-illalliseen. Virkeimmät miittailijat jatkoivat toki yhdessäoloa aamutunneille saakka. Eräskin porukka sai yökerhossa iloisen yllätyksen, kun nuoripari tarjosi kuohuviiniä meille naisille!
Sää oli aurinkoinen, laivan jättämä vaahtovana valkoinen ja olo kuin Välimeren risteilyllä konsanaan. Sunnuntaiaamun brunssin jälkeen poistuimme laivasta kukin tahoillemme monta kokemusta rikkaampana.
Teksti: Heidi Hänninen (Viola79) ja Terttu Elo (AltoOne)
Kuvat: Essi Huhtamäki (Ezzi), Heidi Karhu (Karhuntassu), Anita Karjalainen (Loviisaneiti), Minna Koutonen (Piparminttu), Marko Kulmala (insp3ktor)