Postin molempiin työriitoihin on löytynyt postilakon osapuolia tyydyttävät ratkaisut, ja kolmatta viikkoa jatkunut postilakko päättyy.

Postin lakko alkoi 11. marraskuuta, ja lakkoa, tai lakon uhkaa, ehdittiin pidentää aina 22. joulukuuta saakka. Postin 700:aa pakettilajittelijaa koskevaa työehtosopimuskiistaa ratkottiin edellisenä viikonloppuna neljän ulkopuolisen työmarkkina-asiantuntijan selvitystyöryhmässä. Ryhmä antoi ratkaisuehdotuksen lauantaina 23. marraskuuta. Tuo sopimusesitys kuitenkin kaatui Medialiiton vastustukseen. Riidan varsinaisest osapuolet Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU, Palvelualojen työnantajat Palta ja Posti olisivat hyväksyneet tuolloin annetun sovintoesityksen.

PAU ja Palta hakivat ratkaisua tiistaina 26. marraskuuta koko päivän kestäneillä neuvotteluilla. Kello 18 aikaan PAU:n Heidi Nieminen ja Paltan Tuomas Aarto ilmoittivatkin, että pakettilajittelijoita koskevassa riidassa on päästy sopuun, ja että neuvottelut jatkuvat valtakunnansovittelijan toimistolla viestintä- ja logistiikka-alan TES-kiistasta. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ilmoitti kello 20.30, että TES-asiassa on jätetty sovintoesitys. PAU:n Nieminen ja Paltan Aarto kertoivat olleensa tyytyväisiä ehdotukseen. Sovintoesitys siirtyi molempien liittojen hallintoihin hyväksyttäväksi.

PAU:n ja Paltan vastaukset saatiin valtakunnansovittelijan toimistolla vastausten määräaikana, keskiviikkona 27. marraskuuta kello 10. Sekä työntekijäliitto PAU, että työnantajaliitto Palta ilmoittivat hyväksyneensä sovintoesityksen.

Postilakko päättyy, ja lakossa olleet PAU:n jäsenet palaavat työvuoroihin työvuorojensa mukaisesti seuraavaan mahdolliseen vuoroon.

Postin tiedotteen mukaan lakon takia viivästyneet lähetykset saadaan valtaosin perille vastaanottajille viimeistään jouluun mennessä. Pieni osa lähetyksistä voi viivästyä tammikuun alkuun asti.