Suomen postcrossingyhdistys ry järjestää kansainvälisen Postcrossing-miitin Helsingissä 6.-7. elokuuta 2016. Ensimmäisen kerran suomalaisen postcrossingin historiassa miittiä juhlistetaan omalla virallisella erikoisleimalla. Miittiin on painettu myös erikoispostikortteja.
Juhlinta ei jää pelkästään erikoisleimaan. Koska Inge Löök on Suomen postcrossingyhdistys ry:n ensimmäinen vuoden taiteilija, yhdistys julkaisee myös omakuvapostimerkin jonka Inge Löök on suunnitellut. Myös erikoisleima on Inge Löökin käsialaa.
Fifi ja Alli erikoisleimassa
Leiman aiheena on taiteilija Inge Löökin suositut mummohahmot Fifi ja Alli, jotka kävelevät postikorttiporteista ystävien ja muistojen pariin.
Erikoisleiman saa osallistumalla kansainväliseen postcrossing-tapaamiseen Suomenlinnassa 6. elokuuta. Ennen tapaamista on mahdollista osallistua yhdistyksen bussiretkelle Loviisaan tutustumaan PrintMill Oy:n toimintaan. PrintMill painaa kaikki Inge Löökin postikortit. Loviisan vierailun aikana on myös mahdollisuus tavata Inge Löök ja saada signeerauksia postikortteihin.
Erikoisleimattavien lähetysten jättökirjelaatikkona toimii 6. elokuuta Helsingin Pääpostissa sijaitseva erikoisleimalaatikko. Pääposti on auki lauantaina 6.8. klo 10-16. Huom! Postin kanssa on sovittu, että Suomenlinnan miittiin osallistuvien lähetykset kootaan miitin jälkeen yhteen ja toimitetaan erilliskäsittelynä Postiin erikoisleimattavaksi. Näin ollen miitistä ei tarvitse ehtiä pääpostille leiman vuoksi.
Leiman voi tilata myös ennakkoon 1.-5.8.2016 osoitteesta:
Posti Oy
Helsingin postikeskus
Postcrossing meeting -erikoisleima
PL 1031
00011 POSTI
Fifi ja Alli omakuvapostimerkissä
Suomen postcrossingyhdistys ry julkaisee yhteistyössä taiteilija Inge Löökin kanssa omakuvapostimerkkiarkin. Postimerkkejä voit ostaa yhdistyksen verkkokaupasta ja sitä myydään koko loppuvuoden 2016. Arkin hinta on yhdistyksen jäsenille 19€ (10 merkkiä) ja muille 20€.