Posti- ja logiikka-alan unioni PAU:n talvipäivät järjestettiin Hämeenlinnan Aulangolla 6.-7.2.2016. Suomen postcrossingyhdistys ry sai kutsun messuosastolle ja tilaisuus ilomielin käytettiin.
Yhdistyksen hallituksen jäsen Elina Hirvirinteen mukaan paikalla oli mukavasti PAU:n väkeä kokoontuneena postilaisten yhteisten asioiden ääreen. Elina oli paikalla esittelemässä Suomen postcrossingyhdistyksen toimintaa sekä kertomassa postcrossingista harrastuksena.
– Moni paikalla olleista pysähtyi juttelemaan ja kyselemään postcrossingista. Muutamat olivat joskus rekisteröityneet ja lähettäneet kortteja, mutta eivät ole tällä hetkellä aktiivisia, summaa Elina.
– Potentiaalisia, asiasta kiinnostuneita oli myös paikalla useita. Kenties saamme heistä tulevaisuudessa uusia jäseniä niin virallisille sivuille kuin myös yhdistykseen, Elina toivoo.
Postcrossing-harrastuksen ovat huomanneet myös postinjakajat. Useampikin on pistänyt merkille omalla jakopiirillään asuvat harrastajat, joille tulee ”läjäpäin” kortteja maailmalta. Jakajia kävikin kyselemässä postcrossingin ideaa, kun ovat huomanneet korttien määrän muun postin joukossa.
Artikkelikuva: PAU:n väkeä tauolla tutustumassa mm. Suomen postcrossingyhdistyksen esittelypisteeseen. Kuva: Elina Hirvirinne