Vuoden ensimmäiset postimerkkien ensipäivätapahtuma järjestettiin Postimuseolla Tampereella 22.1.2016. Paikalla oli Postin leimaajat ensipäiväleimoineen sekä Suomen postcrossingyhdistys ry esittelemässä toimintaansa ja postcrossingia harrastuksena.
Karjalanpiirakka-gate
Aikaisemmin viikolla sekä sosiaalisessa että printtimediassa kuohuttiin uusin Pohjola-postimerkkien kuvavalinnasta. Suomen postimerkkiin oli valittu aiheeksi vääränlaiset karjalanpiirakat. Monien kommentoijien mielestä piirakat oli liian teollisen näköisiä. Postimuseon Facebook-sivun keskusteluketjussa vahvistettiinkin, että kuvaan valittu piirakka on todella valmispiirakka. Karjalanpiirakka-gaten jälkimainingeissa Ilta-Sanoma julisti yhteistyössä Postin kanssa kuvakilpailun jolla haettiin lukijoiden näkemyksiä siitä millaisia piirakoita postimerkissä olisi pitänyt olla.
Ensipäivätapahtumassa ei piirakoista enää kuohuttu ainakaan samalla tavalla kuin somessa. Ensipäiväleimat kelpasivat valmispiirakkamerkkeihin mainiosti.
Suomen postcrossingyhdistys mukana
Suomen postcrossingyhdistys ry oli ensimmäistä kertaa mukana Postimuseon ensipäivätapahtumassa. Yhdistyksen edustajat esittelivät postcrossingia sekä yhdistystä. Yhdistys oli koonnut myös neljän kehyksen mininäyttelyn harrastuksen kautta saaduista postikorteista. Yleisö pääsi äänestämään suosikkiaihettaan. Ylivoimaisesti suosituimmaksi aiheeksi nousu Lumi ja jää, jota äänesti 51% kaikista vastanneista. Toiseksi kiinnostavimmaksi koettiin maksimikortit joka keräsi 34%:n ääniosuuden. Paikallinen ruoka lohkaisi 11% ja eksoottiset maat 4% annetuista äänistä.
Yhdistys on mukana myös kevään kahdessa muussa ensipäivätapahtumassa 26. helmikuuta ja 6. toukokuuta.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin kolme Postin lahjoittamaa palkintoa. Onnetar suosi seuraavasti:
- Kerttu Ekholm, Helsinki, Suomen postimerkkivuosi 2013 -kirja
- Eila Elo, Helsinki, Danske Stamps 2013 -kirja
- Marja-Leena Kallio, Masku, Norske Frimerker 2012 -vuosilajitelma
Onnea! Palkinnot on postitettu voittajille.