Valtioneuvoston kanslia asetti vuoden alussa valtiosihteerityöryhmän arvioimaan posti- ja jakelumarkkinan nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä, sekä muutostarpeita mm. postilainsäädäntöön.

Työryhmän tavoitteena oli mm. tuottaa taustatietoja ja ohjeistuksia postilain valmisteluun sekä yleispalvelun järjestämiseksi. Tehtävänä oli myös selvittää vaihtoehtoja postin ja sanomalehtien jakelun turvaamiseksi koko maaassa ja turvaamaan postinjakelu harvaan asutuilla alueilla sekä saaristossa saaristolain mukaisesti.

Jaettavan postin määrä on vähentynyt huomattavasti. Paperisten lähetysten määrä on pudonnut 55 prosenttia 2000-luvun alusta. Yritys- ja kuluttajakirjeiden määrän ennustetaan putoavan entisestään alle 0,5 lähetykseen per työpäivä per kotitalous vuoteen 2030 mennessä. Esimerkiksi vuoden 2019 viimeisellä vuosineljänneksellä osoitteellisten kirjeiden määrän lasku oli 24%, tosin osin myös postilakon seurauksena. Vuoden 2020 toisella vuosineljänneksellä lasku oli 20%.

Suomen postimäärän lasku on yksi Euroopan nopeimpia. Esimerkiksi yleispalveluvelvoitteen alaisia postimerkillisiä kirjeitä saa kotitalous keskimäärin joka kolmas viikko.

”Tarvetta viisipäiväiseen jakeluun ei enää ole, koska jaettavaa ei enää ole. Koronaepidemia on entisestään vauhdittanut kirjeen kuolemaa. Ei ole todennäköistä, että jakelumäärät palautuvat entiselleen, kun epidemia hellittää. Olemme kuitenkin arvioineet, että näillä ehdotuksilla voimme osaltamme huolehtia, että sanomalehtien jakelu viisipäiväisenä turvataan ja näin moniääninen tiedonvälitys koko Suomessa toteutuu, samalla kun Postin toimintaedellytyksiä parannetaan,” sanoo Eurooppa- ja omistajaohjausministerin valtiosihteeri Olli Koski Valtioneuvoston tiedotteessa 26.8.2020.

Jakeluvelvoite kolmipäiväiseksi vuodesta 2022

Valtiosihteerityöryhmä ehdottaa, että postinkannossa siirrytään kolmipäiväiseen jakeluvelvoitteeseen vuodesta 2022 alkaen. Ehdotukseen sisältyy myös samanaikaisesti käyttöön otettava määräaikainen haja-asutusalueiden (alueiden, joilla ei ole kaupallisin ehdoin tilattujen sanomalehtien varhaisjakelua, vaan lehdet jaetaan kirjepostin mukana) tiedonvälitystuki turvaamaan viisipäiväisten sanomalehtien jakelua.

Työryhmän ehdotuksiin kuuluu myös luopuminen yleispalvelun nykyisestä kilpailutusvelvoitteesta toimimattomana ja postidatan avaamisesta. Työryhmän mukaan myös lokerikkojakeluun siirtyminen nykyistä laajemmin tehostaisi toimintaa ja vähentäisi työkyvyttömyysriskiä.

Lisätietoa

Uudistuva postitoiminta – valtiosihteerityöryhmän raportti : Arvioita posti- ja jakelumarkkinan nykytilanteesta ja sääntelykehyksen muutostarpeista