Kaupo Kalda / visittallinn.ee

Tervetuloa juhlimaan Viron Postcrossing-postimerkkiä!

Maailman postikortin päivänä 1.10.2022 Viro liittyy Postcrossing-aiheisen postimerkin julkaisseiden maiden joukkoon.

Suomen postcrossingyhdistys järjestää julkaisutapahtuman ja juhlamiitin yhdessä Viron Postin, Omnivan kanssa. Mukaan on kutsuttu myös postikortteja julkaisseita kuvittajia ja valokuvaajia esittelemään ja myymään tuotteitaan.

Julkaisutapahtuma ja juhlamiitti järjesteään Original Sokos Hotel Virussa Tallinnassa lauantaina 1.10.2022 kello 14-17. Tapahtuma on avoin kaikelle yleisölle.

Julkaisutapahtumassa on mahdollisuus ostaa postimerkkejä, postikortteja sekä saada virallinen ensipäivänleimaus omiin postilähetyksiin. Tapahtumassa on myös pöytiä postikorttien kirjoittamista varten.

Tapahtumaan voi tulla omatoimisesti, tai osallistumalla yhdistyksen järjestämälle ryhmämatkalle. Ryhmämatkalle on 50 paikkaa.

Ryhmämatka on kaksipäiväinen ja se sisältää mm. Postcrossing-miitin menomatkalla Viking XPRS:llä (ryhmämatkaan osallistuville), Postcrossing-juhlaillallisen, sekä bussiretken sunnuntaina ennen paluuta Tallinnasta.

TERVETULOA MUKAAN!

Welcome to celebrate the Estonian Postcrossing stamp!

On World Postcard Day, October 1, 2022, Estonia will join the group of countries that have issued a Postcrossing-themed stamp.

The Finnish Postcrossing Friends Association organizes a publication event and a celebration together with Estonian Post, Omniva. Illustrators and photographers who have published postcards have also been invited to present and sell their products.

The launch event and party will be held at the Original Sokos Hotel Viru in Tallinn on Saturday 1 October 2022 from 14:00 to 17:00. The event is open to the public and doesn’t cost anything.

At the launch event, you can buy stamps, and postcards and get an official first-day cancellation for your own mail. The event also has tables for writing postcards.

You can come to the event on your own, or by participating in a group trip organized by the association. There are 50 places for the group trip.

The group trip is two days long and includes e.g. Postcrossing meeting onboard on Viking XPRS (for those participating in a group trip), a Postcrossing Stamp Celebration dinner, and a short bus excursion on Sunday before returning from Tallinn.

WELCOME ABOARD!

Miittikorttien kuvat ovat virolaiselta valokuvaajalta Kaupo Kaldalta.

Photos of meetup cards are taken by Estonian photographer Kaupo Kalda.

Kaupo Kalda / visittallinn.ee

Ryhmämatkan matkaohjelma

MATKAOHJELMA
LAUANTAI 1.10.
09.00 - 10.00Matkalippujen jako Katajanokan terminaalilla Helsingissä
10.30M/S Viking XPRS lähtee kohti Tallinnaa
10.30Brunssi-buffet
11.00 - 13.00Postcrossing-miitti kokouskannella
- kahvi, tee, hedelmät sisältyy
13.00Saavumme Tallinnaan, bussikuljetus hotellille
14.00 - 17.00Postcrossing-postimerkin julkaisutapahtuma ja juhlamiitti hotelli Virussa
19.00Postcrossing-juhlaillallinen
- ravintola Merineitsi (Viru-hotelli)
- That's Amore - italialainen buffet
- vapaa iltaohjelma
SUNNUNTAI 2.10.
07.00 - 10.00Aamiainen hotellilla
10.00 - 14.00Bussi lähtee hotellilta
- TV-torni
- Fotografiska
- kuljetus satamaan

Huom. ohjelma täsmentyy seuraavan viikon aikana
15.30M/S Viking XPRS lähtee kohti Helsinkiä
15.30Syysbuffet
18.00Saavumme Helsinkiin

Ryhmämatkan hinta

Hinta

  • 279€ Yhden hengen huoneessa
  • 249€ Jaetussa kahden hengen huoneessa

Hintaan sisältyy

  • laivalippu meno-paluu Helsinki-Tallinna
  • bussikuljetukset Tallinnassa
  • majoitus Original Sokos Hotel Virussa valitussa huoneluokassa
  • brunssi-buffet menomatkalla laivassa
  • Postcrossing-miitti ja kahvibuffet menomatkalla laivassa
  • Postcrossing-juhlaillallinen ravintola Merineitsissä
  • kiertoajelu sunnuntaina Tallinnassa
  • syysbuffet paluumatkalla laivassa

Postcrossing-juhlaillallisen menu

ITALIALAINEN BUFFET
“THAT’S AMORE”

ALKUPALAT

Antipastoja
Minimozzarellaa, marinoitua paprikaa, kesäkurpitsaa ja artisokkaa, oliiveja, salamia ja grissineitä

Italiansalaattia, grillattua polentaa ja sitruunavinegrettiä
Tuoreita herkkusieniä, erilaisia oliiveja, porkkanaa, punasipulia, minitomaattia

Mesclun-salaattia
Parmankinkkua, mansikoita, melonia, balsamietikkaa ja parmesaania

Vitello Tonnato

Marinoitua mustekalaa ja katkarapuja

Toscanalaisperäistä tortelliinikeittoa
Tomaattia, mausteista salamia, tortelliineja

PÄÄRUOAT

Broileria caprilaisittain
Tomaattikastiketta, mozzarella

Cioppinoa eli kala-äyriäispataa ja gremolata-bruschettaa
Lohta, turskaa, kummeliturskaa, kalmaria, katkarapuja, simpukoita

Osso bucoa ja sitrus-gremolataa

Gratinoitua munakoisoa

Risotto Milanesea eli sahramimausteista risottoa

Uuniperuna-paprika-sipulipataa

JÄLKIRUOAT

Tiramisua

Limoncello-kakkua

Erilaisia juustoja:
Taleggioa, Gorgonzolaa

Leipiä/sämpylöitä/jäävettä/kahvia/teetä

Muut ruokajuomat omakustanteisesti

Matkaehdot

  • Jäsenmatkalle voivat osallistua Postcrossingin harrastajat. Mikäli matkustaja tarvitsee vammansa tai sairautensa vuoksi henkilökohtaista avustajaa, avustaja voi osallistua matkalle jäsenhinnalla.

  • Matkalle on 50 paikkaa

  • Paikat täytetään varausjärjestyksessä

  • Matkan hinta laskutetaan yhdessä erässä, eräpäivä on 9.9.2022

  • Matkan viimeinen kuluton peruutuspäivä on 16.9.2022, tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista ei palauteta osallistumismaksuja, mutta osallistuja voi itse hankkia tilalleen toisen matkustajan (oltava yhdistyksen jäsen)

  • Matkustaja huolehtii itse omista matkavakuutuksistaan

  • Matka ei ole esteetön bussikuljetusten osalta

Itinerary for the Group Trip

ITINERARY
SATURDAY 1.10.
09.00 - 10.00Distribution of travel tickets at the Katajanokka terminal in Helsinki
10.30M/S Viking XPRS leaves for Tallinn
10.30Brunch buffet
11.00 - 13.00Postcrossing meetup at conference deck
- complimentary coffee, tea, fruits
13.00Arrival to Tallinn, bus transport to the hotel
14.00 - 17.00Postcrossing stamp launch festival and meetup at hotel Viru
19.00Postcrossing Stamp Festival dinner
- restaurant Merineitsi (hotel Viru)
- That's Amore - italian buffet
- free-choice program
SUNDAY 2.10.
07.00 - 10.00Breakfast at the hotel
10.00 - 14.00Bus leaves from the hotel
- TV Tower
- Fotografiska
- transport to the terminal

Modifications possible within one week
15.30M/S Viking XPRS leaves for Helsinki
15.30Autumn buffet
18.00Arrival to Helsinki

Price of the Group Trip

Price

  • 279€ Single room
  • 249€ Shared double room

Included in price

  • round trip ticket Helsinki – Tallinn
  • bus transfers in Tallinn
  • accommodation in the selected room category at Original Sokos Hotel Viru
  • brunch buffet on the outward journey onboard M/S Viking XPRS
  • Postcrossing meetup and coffee buffet on the outward journey onboard M/S Viking XPRS
  • Postcrossing stamp celebration dinnerat Merineitsi restaurant
  • bus tour on Sunday in Tallinn
  • autumn buffet on the return trip onboard M/S Viking XPRS

Postcrossing Festival Dinner Menu

ITALIAN BUFFET
“THAT’S AMORE”

STARTERS

Antipasti
Mini-mozzarella, marinated sweet pepper, courgettes, artichokes and olives, salami and grissini

Italian salad with grilled polenta and lemon vinaigrette
Fresh champignons, olives, carrot, red onion and mini-tomatoes

Mesclun salad
Parma ham, strawberries, melon, balsamic vinegar and Parmesan cheese

Vitello tonnato

Marinated octopus and prawns

Tuscan tortellini soup
Tomato, spicy salami and tortellini

MAINS

Capri chicken
Tomato sauce and mozzarella cheese

Cioppino seafood stew with gremolata bruschetta
Salmon, cod, hake, squid, prawns and mussels

Osso bucco with citrus gremolata

Aubergine au gratin

Risotto Milanese with saffron

Baked potato, sweet pepper & onion stew

DESSERT

Tiramisù

Limoncello cake

Cheeses:
Taleggio, Gorgonzola

Bread/Rolls/Ice Water/Coffee/Tea

Other beverages and drinks at own cost

Travel Conditions

  • Any postcrosser can participate this trip. If the passenger needs a personal assistant due to his disability or illness, the assistant can participate in the trip at the membership price.
  • There are 50 seats available

  • Places are filled in order of reservation

  • The price of the trip will be invoiced in one installment, the due date is September 9, 2022

  • The last free cancellation date for the trip is September 16, 2022, participation fees will not be refunded for cancellations after this date, but the participant can get another passenger for replacement (who must be a member of the association)

  • The traveler takes care of own travel insurance

  • The trip is not accessible (bus transportations)