Taneli Eskola – vuoden taiteilija 2020

Taneli Eskola (s. 1958) on perfektionistinen romantikko, jolle valokuvaus eri muodoissaan on tullut tutuksi viidellä eri vuosikymmenellä. Valokuvataiteen tohtori Eskola on toiminut taiteilijana, tutkijana ja opettajana, kuvittanut tai tekstittänyt kymmeniä valokuvataiteesta ja kulttuurimaisemista kertovia kirjoja – ja julkaissut satoja postikortteja.

– Maailma on muuttunut, ihminen on muuttunut, mutta valokuvaus on yhtä ja samaa.

Eskola tarttui kameraan jo pikkupoikana, lapsuutensa kotimaisemissa, Hämeenlinnassa.

– Lapsen ja nuoren silmin 70-luvulla kaikki oli mahdollista. En kokenut aikakautta ankeana, vaan henkisen kasvun ja positiivisuuden aikana – aikana, johon liittyi kulttuurista nostetta, tulevaisuuden lupauksia, positiivisuutta.

Eskolalla oli kotilpimiö kuvien kehittämiseen jo lapsuudenkodissa ja nyt digiaikanakin hänellä on mahdollisuus labratyöskentelyyn. Itse kuvan hahmottamista ja arvottamista ei uusi digikulttuuri kuitenkaan olennaisesti ole muuttanut. Eskolalle on kunnia-asia, että kuvista ei pysty näkemään onko kyseessä digikuva vai vanha fotokemiallinen kuva, vaikkapa hopeavedos.

– Pyrin tilanteeseen, missä kuva elää ajassa, mutta tuntuu ajankohtaiselta ajasta riippumatta. Kun teen korttisarjaa, on hauskaa yhdistää vanhoja otoksia uusiin ilman esteettisiä raja-aitoja.

Lähiympäristöänsä mielellään kuvaava Eskola vaihtoi maisemaa muuttaessaan pääkaupunkiseudulle 70-luvun loppupuolella aloittaessaan opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on myös matkustellut ja kuvannut jonkin verran ulkomailla, kuten Neuvostoliitossa, Kiinassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Virossa, mutta ei koe itseään maailmanmatkaajaksi ja havainnoikin mieluiten kuvillaan tuttua arkiympäristöä.

– Uusien kulttuurien ja maisemien innostamana kuvaus on helppoa. Aina kun näkee jotain uutta, se sytyttää, mutta olen kuitenkin ollut kuvaajana enemmän kiinnostunut lähiympäristöstä. Minua innostaa kuvausaiheina varsinkin maisemat, valaistukset, puutarhat – ja Helsinki.

Seuraavaksi projektikseen Eskola ottaa Helsingin Malmin, jota on asuttanut ja kuvannut 80-luvun alusta lähtien.

– En kuvaa Malmin muutosta, vaan näkymiä ja hetkiä jotka yhdistävät eri aikajaksoja.

80-luvun alussa, Malmin suuren muutoksen kynnyksellä, ihmisten kuvaaminen elinympäristössään oli helppoa. Kaikki tiesivät, että vanha Malmi katoaa ja arvostivat sen tallentamista. Nyt tilanne on toinen. On haaste astua ihmisten yksityisyyteen vaikka oltaisinkiin julkisissa tiloissa, missä kuvaaminen periaatteessa on sallittua.

Eskola hakeutuu mielellään kuvauspaikkoihin, joissa on aikakausien syvyyttä. Maantiedettä harrastaneen Eskolan lempiaiheet ovat kulttuurimaisemia.

– Tilan tuntu on kuvissa tärkeintä. Katsoja ja kuvaaja kaipaavat tilaa ajatuksilleen, joita löytyy hangesta, taivaasta. Kuvaukselle otollinen hetki on lumisade ja talvi ylipäätään. Aloitin offseason kuvaajana ja siihen palaan.

Vaikka matkustaisi umpihankeen Lapin perukoille, mieltää Eskola kuvaavansa kulttuurisessa kontekstissa.

Eskola on tehnyt postikorttiyhteistyötä Korttien Talon ja Paletin Markku Laakson kanssa kymmenisen vuotta, jona aikana korttimalleja on syntynyt satoja. Postikorttitilauksen saatuaan Eskola ei lähde kuvaamaan varta vasten kortit mielessä, vaan pikemminkin välttää tällaista lähtökohtaa.

– Aivojen lokeroituminen on asia, josta pitäisi päästä eroon. Se on jokapäiväinen jumppa. Jos saan tilauksen 16 korttikuvasta, niin kortit tulevat vääjäämättä mieleen kuvausvaiheessa, mutta kuvan käyttöä korttina pitäisi itseasiassa yrittää olla ajatelematta. Pitäisi vain pyrkiä hyvään lopputulemaan, kuviin, joilla on useita käyttöjä. Muuten tulee helposti tehtyä stereotyyppisiä ratkaisuja, jotka eivät pitkän päälle ole kiinnostavia.

Tähän liittyy muiden tekemien kuvien tunteminen ja kuvastoajattelu. Se tarkoittaa visuaalista keskustelua toisaalta kuvaperinteen kanssa ja toisaalta pyrkimystä omaperäisyyteen.

Suomen postcrossingyhdistyksen postikorttisarjaan valitut kuvat ovat upea portfolio Eskolan valokuvatuotannosta. Kuvissa tulee esille runollisuus, muotojen järjestyminen, hetki.

– Toisaalta on myös niin, että kun tulin mukaan postikorttiharrastukseen, isoin oivallus oli ajatella portikortteilua sosiaalisena tapahtumana pikemminkin kuin kortin muotoon tehtyinä kuvina.

Eskola lähettää itsekin kortteja jonkin verran. Juuri nyt, tällaisena sosiaalisen eristäytymisen aikana postikortit tulevat olemaan meille entistäkin tärkeämpiä. Olemme palanneet 1800- ja 1900-lukujen taitteen tilanteeseen, missä alueiden Suomi hahmottui vaihtelevana ja rikkaana mosaiikkina, joiden erillisyyttä ja ihmiselon eri muotoja mm. postikortit olivat yhdistämässä.

Teksti: Minna Lehväslaiho
Artikkelin otsikkokuva: Esko Putus

Taneli Eskolan haastattelu YouTubessa vuodelta 2013